copyleft 2012–2020Limonov — elämä karnevalistina
Emmanuel Carrere on kirjoittanut vapaamuotoisen elämäkerran kirjailija Eduard Limonovista (s. 1943). Nyt se ilmestyy suomeksi, sopivasti Limonovin 70-vuotispäivän merkeissä. Limonov on paitsi kirjailija, merkittävä kulttuurivaikuttaja ja nykyvenäläinen poliitikko, joka on syntyjään ukrainalainen, mutta asunut 15 vuotta ulkomailla, Amerikassa ja Ranskassa. Hän palasi Venäjälle 1989. Tätä nykyä Limonov vaikuttaa kansallisbolshevistisen puolueen johtajana ja Toinen Venäjä —liikkeen taustalla.
Limonovin elämäkerran kirjoittaja Emmanuel Carrere on ranskalaisen kulttuurisuvun vesa, venäläisten emigranttien jälkeläinen. Hän osaa venäjää auttavasti ja on tavannut Eduard Limonovin muutaman kerran, erityisesti tämän Ranskan vuosina 1980-luvulla. Vasta Ranskassa Limonov löi itsensä läpi kirjailijana. Carrere sekä ihailee että inhoaa kiisteltyä kirjailijaa, jolla on monta roolia Venäjän yhteiskuntaelämässä. Tällainen kaksijakoinen suhde voisi olla hedelmällinen lähtökohta hyvälle elämäkerralle.
Kirja on suomennettu ranskasta, mikä näkyy venäläisten nimien kömpelönä ja ristiriitaisena translitterointina. Koko nimistö ja venäläiset termit olisi pitänyt käydä läpi vielä kertaalleen ja yhdenmukaistaa kansallisen translitterointikaavan muottiin. Jo pelkkä «kansallisbolshevikki»-termin lyhennys (kirjassa «nasbol») pitäisi olla «natsbol»-muodossa.
Elämä karnevalistina
Eduard Limonov emigroitui vaimoineen Amerikkaan vuonna 1974, siis samana vuonna kuin Aleksandr Solzhenitsyn. Limonov lähti vapaaehtoisesti, Solzhenitsyn karkotettiin. He eivät olleet koskaan ystäviä, vaan limonovilaisen karnevalistin näkökulmasta Solzhenitsyn oli lähinnä pökkelö, uskonnollinen idiootti.
Limonov syntyi köyhän «rivitsekistin» perheeseen, ja kasvoi Ukrainan teollisuuskeskuksessa Harkovassa kovaksikeitetyksi jengiläiseksi. Nuoruuteen kuului juopottelua ja tappeluja — muuan ystävä sai kuolemantuomion, mikä hieman pysäytti miettimään. Moskovaan päästyään Limonov alkoi tosissaan haaveilla kirjailijan tai runoilijan urasta. Leipänsä hän tienasi alkuvaiheessa farkkuja ompelemalla ja niitä myymällä.
Veri veti kuitenkin maailmalle, Amerikkaan — ja niinpä nuoripari tekeytyi «juutalaisiksi», jotta ulkomaanpassi irtoaisi nopeammin. New Yorkissa Limonovin vaimo lähti pian omille teilleen, ja mies itse ajautui hanttihommiin ja lähimain katuojaan. Sitten häntä onnisti: parempiosaisten bileissä hän ihastui sattumalta miljardöörin hovineitiin ja pääsi reittä pitkin rikkaan kartanon «hovimestariksi». Kukaan ei kuitenkaan ollut lännessäkään aluksi kiinnostunut julkaisemaan Limonovia, vaikka hän pyöri muun muassa Joseph Brodskyn ja Andy Warholin lähipiirissä.
Silti Limonov oli sitkeä taiteilijasielu, ahkera ja taidokas juuri oman elämänsä kirjaajana. Hänen moniosaista omaelämäkerrallista fiktiotaan ei ole suomennettu, vaikka esimerkiksi Eto ja — Editshka —romaani on käännetty jo monille muille kielille. Se onkin karnevalistin ja nihilistin huikea sukellus New Yorkin kaduille ja kortteleihin, joissa vapaa erotiikka, homo— ja biseksualismi ovat yhtä merkittävässä roolissa kuin Henry Millerin «kääntöpiireissä». Limonov kirjoittaa, ja myös puhuu, niin suoraan ja katukielellä, ettei voi mitenkään miellyttää perinteistä kulttuurieliittiä — ei Amerikassa, ei Ranskassa eikä Venäjällä. Toistuvasti hän on haastanut myös elitistiset toisinajattelijat Venäjällä.
Emmanuel Carreren Venäjä-tietojen ohuus paljastuu kirjassa monin paikoin, mutta lukijaystävällinen teksti on taatusti sopivan vetävää ja skandaalihakuista. Ärsyttävää on se, miten kirjoittaja lavertelee sekaan omaa henkilöhistoriaansa ja sijoittaa itsensä kuin Limonovin rinnalle kansainväliseksi seikkailijaksi. Narsismi paistaa läpi.
Mies ja myytit
Carrere on kaiken lisäksi purematta niellyt kaikki legendat ja myytit , jotka liittyvät Limonoviin — muun muassa sen, että tämä olisi oikeasti sotinut Balkanilla, serbien puolella, tietenkin. Kyllähän Limonov mielellään pullistelee mitä kummallisimmassa seurassa, niin äärioikeiston, nationalistien kuin äärivasemmistolaistenkin kanssa, ylpeilee vodkakestävyydellään, fyysisellä kunnollaan, rakastajattarillaan ja vankilareissuillaan. Mukana on kuitenkin aina annos liioittelua, karnevalismia ja anarkistista uhmaa: «Minä olen toista mieltä!». Limonovilaisen karnevalistin moniulotteinen mailmankuva esittäytyy parhaimmillaan hänen verkkolehdessään, Limonkassa (limonka, suom. kranaatti).
Siinä Limonov kumppaneineen on osa sellaista outoa Venäjää, jota emme tunne (ellemme osaa venäjää). Perianarkismia ja nihilismiä. Venäläinen anarkismi ei aina avaudu suomalaisille eivätkä kaikki toisinajattelija-venäläiset ole hylänneet neuvostoajan parhaita puolia eivätkä sitä «marginaalista korkeakulttuuria» mitä Limonov kaikessa ristiriitaisuudessaan edustaa. Hän on ilman muuta merkittävä kirjailija ja kulttihahmo. Kaikki hänen kaltaisensa omituiset kulttuuripersoonat eivät ole useinkaan läntisessä talutusnuorassa, vaan paremminkin hengittävät vaikutteita syvältä sisä-Venäjältä, slaavilaisuudesta.
Limonov kurkottaa jonnekin Mihail Bahtinin suuntaan, sillä itse katson, että hän on aika tyypillinen «jumalhullu» (jurodivyi) uuden Venäjän historiassa. Keskiajan jumalhullujen kriittisen perinteen nykyhetkeen siirtäjä. Näitä suorapuheisia «hulluja» tarvitaan ja erityisen merkittäviä he ovat murrosaikoina. Tänään eletään sellaista aikaa: Venäjä ei pysähdy Putiniin.
Muistan oman lyhyen tapaamiseni Limonovin kanssa. Tämä tapahtui viisi-kuusi vuotta sitten Pietarin valtionyliopiston maisemissa, Universitetskaja Naberezhnajalla. Aluksi ilmoitettiin, että Limonov-luentotilaisuus pidettäisiin vanhassa opinahjossani historiallisella tiedekunnalla. Se kiellettiin viime hetkellä. Puhe ja kokoontuminen järjestyi rantakadulle, yliopiston edustalle. Miliisejä riitti. Nuorta opiskelijaporukkaa kerääntyi viidakkorummun ja kännyköiden kutsusta useampi sata. Teemakin oli ajankohtainen, silloin ja nyt. Kyse oli sananvapaudesta, kansalaisyhteiskunnan tilasta. Pääsin ihailijajoukon läpi, lähietäisyydelle ja kerroin lujaan ääneen Limonoville «Suomen työväenluokan terveiset». En nyt ole ihan varma olinko valtuutettu tuon tekemään ja kenen nimissä. Ketään ei tuossa tilaisuudessa vangittu, ja juuri siksi Editshka Limonov saattoi olla hieman pettynyt.
«Agricola», 02.05.2013
